Toiseen Petäjäkseen kaavoitetaan suojaviheralue
Rauman satama on saamassa melunsuojauksensa kuriin Petäjäksen asemakaavan muutoksen kautta. Asemakaavamuutoksella useita huviloita huviloja sisällään pitävä, lähes kokonaan meren ympäröimästä alueesta osa muutetaan puistoalueesta osasta alueesta suojaviheralueeksi.
Kaava muuttaa toisen Petäjäksen kaistaleen virkistysalueesta suojaviheralueeksi. Alueella sijaitsee kolme huvilaa, joista kahta esitetään kaavassa suojeltavaksi. Lisäksi suojeltavaksi on merkitty ensimmäisen maailmansodan aikaiset varustukset.
Uuden asemakaavan mukaan alueella ei ole tarkoituksenmukaista sallia mitään uudisrakentamista. Jo olemassa olevien rakennusten kunnostamista kaava ei estä, mutta niiden laajentaminen vaatii poikkeuslupamenettelyä.
Alueella olevien huviloiden yhteydessä oleva leikki- ja oleskelualue voidaan osaksi suojata melulta kasvillisuuden tai kevyellä aitarakenteella.
Lisäksi kaava määrää alueen puuston ja maaston säilyttämisen luonnonmukaisena eikä aluetta saa aidata.
Kaavamuutoksesta on jätetty useita muistutuksia ja kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle kaavoittajan antamien vastineiden muistutuksista hyväksytyiksi ja esittää kaavan hyväksymistä.
Lisäksi kaupunginhallitus päätti jättää Petäjäksen venesatama-alueen kaavamuutoksen ulkopuolelle, kunnes tätäkin aluetta koskeva yleiskaava on saatu laadittua.
Jouko Veijonaho
24.8.2010 09:01


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


