IBS sanoo ei perinteiselle pänttäämiselle

Ei opettajia, ei kursseja, ei luentoja eikä tenttejä. SAMKin toista vuotta käynnistyvä IBS-koulutusohjelma kuulostaa lähes opiskelijan unelmalta. Perinteiset opiskelumenetelmät nurkkaan sysäävä IBS (Innovative business services) ei kuitenkaan ole mitään rentoa leikkiä. Oppiminen tapahtuu innovatiivisuuden, tiimityön ja oman ajattelemisen kautta, työelämän vaatimuksia vahvasti silmälläpitäen.
IBS:n suunnittelu alkoi vuonna 2008, kun liiketalouden opiskelun palettia päätettiin jakaa uusiksi. IBS keskittyy erityisesti palveluliiketalouden sektorille. Koulutusohjelmavastaava Reijo Koivula ideoi ohjelman pääsisällön yhdessä opettaja Jeffrey Salahubin kanssa. Oman ajattelun synnyttäminen toimi ideoinnin kiintopisteenä.
- Lähdimme ajatuksesta, että jos koulu uudistettaisi, miten me rakentaisimme sen uudelleen. Mietimme mitä nykynuoret ajattelevat ja ennen kaikkea mitä työelämä vaatii ja miten se toimii. Halusimme siirtää työelämäkulttuuria kouluun, oppimisen kannalta, kertoo Koivula.
IBS:n opintojen sisältö koostuu suuremmista moduuleista, joihin sisältyy eri aihealueita ja teemoja. Opiskelijat on jaettu viiden hengen ryhmiin, jotka työskentelevät itsenäisesti kulloisenkin teeman tai sen mukaisten casejen parissa.
Perinteisen mallin kursseja tai luentoja ei ole, vaan opiskelijat voivat varata coachien aikataulusta aikaa coaching-tilaisuuksiin, jossa asioita avataan heidän johdollaan. Teoriaa ei päntätä nenä kiinni kirjoissa, vaan teemaosioiden lomassa.
- Opiskelijat joutuvat oikeasti miettimään asioita. Emme ole lukittunut prosesseihin, vaan ryhmät saavat itse pähkäillä miten kussakin casessa toimitaan ja miksi. Caset pohjautuvat oikeiden yritysten asioihin, kertoo Koivula.
Tuomas Bärlund
Lue lisää IBS-koulutusohjelmasta perjantain lehdestä.
27.8.2010 09:01


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


