7.9.2010 - Seurakuntavaalit voisivat olla koko kansan vaalit
Suomen evankelisluterilaisissa seurakunnissa valmistaudutaan marraskuussa pidettäviin seurakuntavaaleihin, joissa valitaan noin 10 000 luottamushenkilöä kirkkovaltuustoihin ja seurakuntaneuvostoihin.
Parhaillaan puolueet ja valitsijayhdistykset keräävät ehdokkaita vaaleihin. Ehdokasasettelu päättyy 15. syyskuuta. Ehdokkaaksi voivat asettua kirkon jäsenet, jotka vaalipäivänä 14. marraskuuta ovat 18-vuotiaita. Ensimmäistä kertaa seurakuntavaaleissa voivat nyt äänestää 16-vuotiaat nuoret.
Seurakuntavaalien ongelmana on ollut vaalien historian alusta asti eli vuodesta 1970 laimea äänestysinto. Neljä vuotta sitten koko maan äänestysprosentti oli vain 14,5 prosenttia, vaikka tälläkin hetkellä 79,7 prosenttia kansalaisista kuuluu kirkkoon.
Erityisesti työväestö on karsastanut seurakuntatyötä, eikä se ole myöskään tuntenut mielenkiintoa vaaleja kohtaan, vaikka mm. SDP on tehnyt töitä mielenkiinnon herättämiseksi.
Työväenliikkeen näkökulmasta kirkon rasitteena ovat edelleen viime vuosisadan alun kansalaissodan aikaiset tapahtumat, joissa papisto asettui valkoisten puolelle.
Vaikka kirkon suhtautuminen työväenliikkeeseen on muuttunut ratkaisevasti, ovat vanhat asenteet edelleen haamuna, joista olisi kuitenkin jo päästävä eroon. Kirkon ja työväenliikkeen arvomaailmat mm. vähempiosaisten puolustajina ovat lähellä toisiaan, eikä kyräilyyn pitäisi olla enää syytä.
Seurakuntavaalitkin voisivat olla jo lähes koko kansan vaalit, ei vain ns. tosiuskovaisten temmellyskenttä.
On muistettava, että vaikka seurakuntavaalit ovat paikallisvaalit, niiden kautta voidaan välillisesti mm. hiippakuntavaltuustojen ja kirkolliskokouksen kautta vaikuttaa koko kirkon toimintaan.
Vaikka kirkon oppi on vanhaa, voidaan kirkon suhtautumista nykymaailmaan muokata demokratian avulla.


Etusivu
Toimitus
Jätä ilmoitus


